Moision Pientalot ry

Pöytyän kesäteatteri 11.8.
Elokuussa 11.8. lähdemme bussilla Pöytyän kesäteatteriin. Lähtö on 19.30 ST1 pihasta. Näytös alkaa kello 21.00 ja katsomme ”Vain elämää” – näytelmää. Ilmoittautumiset Tuire Gomanille arki-iltaisin 040 733 0829. Ilmoittaudu viimeistään 26.7. mennessä. Lippujen hinta jäseniltä 17 e ja ei-jäseniltä 27 e. Tähän hintaan kuuluu teatterilippu, bussikuljetus ja myös kahvi + pulla väliajalla.


Miesvaha 3.6.
Kesän luontoretki järjestetään sunnuntaina 3.6.klo 15.00. Lähdemme liikkeelle Karhulantieltä. Saavu paikalle Moision tieltä ja siitä Karhulantietä n. kilometrin verran. Kauko Puottula on luvannut etsiä kanssamme metsän siimeksissä piilottelevaa Miesvahaa, n. rintamiestalon korkuista isoa kiveä ja siinä kasvavaa erikoista puuta. Matkalla ihailemme myös muinaista seitakiveä. Ilmoittautumiset retkelle Anneli Heiskaselle numeroon 050 56 15343, jotta voimme varata riittävästi kahvia mukaan.

Maarian päivä 20.5
Maarian päivää vietetään Moision koulun pihapiirissä 20.5.2012 klo 14.00 alkaen.

Moision Pientalot ry :n pisteessä järjestetään arpajaiset ja myynnissä on simaa ja vohveleita. Kivikerho on lupautunut vieraaksemme ja heillä on mukana näytteitä eri kivilajeista, joitakin kiviä on tarjolla myös myytäväksi. Voit tuoda mukanasi oman kiviaarteen ja kysyä siitä lisää. Maarian päivässä on mukana myös hevosajelua. Lisäksi Kauko Puottula on lupautunut kertomaan Sudenvahasta ja viemään halukkaat myös tutustumaan tähän luonnon ihmeeseen. Lähtö Sudenvahalle klo 15.00.

Siivoustalkoot 2.5 ja metalliromunkeräys 23.-29.5
SIIVOUSTALKOOT
keskiviikkona 2.5.2012 klo 17 alkaen

Tule mukaan tekemään Moision, Yli-Maarian, Sa-ramäen ja Kanervamäen alueesta viihtyisämpi! Kokoonnumme uudella kaupalla, Mittumaarintie 73. Välineet saamme Turun Seudun Kuntatekniik-ka Oy:ltä. Talkooväelle on luvassa kahvi/tee tai mehu + munkki/pulla Herkkupirtillä.

Metalli-, sähköromu- ja akkukeräys järjestetään Moision ST 1 –huoltoasemalla 23.5 - 29.5.2012

Metalliromun keräykseen voi tuoda:
• polkupyörät, auton vanteet, sähkökaapelit
• kattopellit, rännit, tikkaat ym. rakennusten metalliosat
• pienmetallit kuten tölkit, kattilat, pannut ja ritilät
• aitaverkot, piikkilangat, metalliset puutarhakalusteet
• metalliset kylpyammeet, puukiukaat ja puuhellat

Lisäksi omaan konttiin vastaanotetaan:
• kaikkia sähköllä toimivia laitteita kuten jääkaappeja, tietokoneita, televisioita ja pienelektroniikkaa
• Ajoneuvojen akkuja. Huom: keräyksessä EI vastaanoteta sekajätettä tai muita ongelmajätteitä, ainoastaan akkuja vastaanotetaan.

Lavat ja kontit toimitetaan pisteisiin keräyspäivänä ennen klo 12.00. Lavat ja kontit noudetaan pisteistä viimeisenä keräyspäivänä klo 12.00 jälkeen.

Maksuttoman keräyksen järjestävät Turun Seudun Jätehuolto Oy ja Kuusakoski Oy.




kevätkokous 27.3.
MOISION PIENTALOT RY:N
KEVÄTKOKOUS
pidetään tiistaina 27.3.2012
klo 18.30 alkaen
Lounas-kahvila Herkkupirtin tiloissa
Mittumaarintie 73
(Ylimaariassa, uuden K-marketin kupeessa).
Kokousväelle on tarjolla kahvia/teetä ja kahvileipää. Uusi K-kauppias esittäytyy kokousväelle. Olethan huomannut uuden K-marketin edessä olevan Otto-automaatin! Kannattaa käyttää sitä, että palvelu myös säilyy alueella.

Omakotiyhdistyksen kevätkokoukseen osallistujille Herkkupirtistä tuotepaketteja 5 - 10 euron hinnalla. Mallaslimppu 1 kpl ja 6 kpl sämpylöitä yhteensä 5 e ja/tai pikkupullia 6 kpl yhteensä 5 e.

Kevätkokouksessa voit liittyä yhdistyksen jäseneksi. Omakotiyhdistykseen uutena liittymislahjana ja uusille jäsenille nyt keväällä ilmaiset pullakahvit Herkkupirtistä. Jäsenrekisterinhoitajalta saat maksulapun, sähkösopimuskaavakkeet ja ilmaiseen pullakahviin oikeuttavan kupongin.

Moision Pientalot ry löytyy netistä osoitteesta www.moisionpientalot.net ja facebookin keskustelupalstoilta moisionpientalot - nimellä.

laivamatkalle Tallinnaan 28.4.
PÄIVÄRISTEILY TALLINNAAN 28.4 LAUANTAI-PÄIVÄNÄ
klo 05:00 Lähtö Moisiosta ST1:ltä omalla tilausajolla Länsiterminaaliin.
klo 09:00 Laivamatka Hki-Tallinna Eckerö Linella, Nordlandia
Aamiasbuffetti tilauksessa.
klo 12:00 Saapuminen Tallinnaan.
Bussi on ryhmän käytössä Tallinnassa: ostokset kulkevat kätevästi bussin mukana.
klo 16:30 Lähtöselvitys alkaa Tallinnan A-terminaalissa.
klo 17:30 Nordlandia lähtee paluumatkalle.
klo 20:45 Saapuminen Helsinkiin, mistä kuljetus takaisin ryhmän lähtöpaikkaan.

Matkan hinta: Moision Pientalot ry:n jäsenelle 40 e ja ei-jäsenelle 50 e.
Lisämaksusta: - ateriat laivalla: aamiainen maksaa11,00 e/hlö. Ilmoita Tuirelle, haluatko osallistua aamiaiseen, jos aamiaiseen vapautuu riittävästi paikkoja. Matkan hinta + haluamasi ateriat maksetaan yhdistyksen tilille FI06 5710 6640 0021 65.

Sitovat ilmoittautumiset Tuire Gomanille ARKI-ILTAISIN nroon 040 733 0829. Samalla pitää ilmoittaa matkaan lähtijän syntymäaika. Ilmoittautuminen viimeistään 28.3. mennessä. Ja nopeimmat pääsevät varmuudella mukaan....

Muuta huomioitavaa: Matkalla tarvitaan edelleen voimassaoleva passi/EU-henkilötodistus (joka on päivätty 1.3.1999 jälkeen).

Kivikerhon retki Lahteen
Meillä on mahdollisuus osallistua Turun kivikerho ry:n tekemään matkaan 17.3. Lahden Jokimaalle helmi- ja jalokiviretkelle. Messuilla on myynnissä erilaisia kiviä ja mineraaleja, erilaisia työstölaitteita, työkaluja ja askartelutarvikkeita. Matkan hinta 30 e + 6 e sisäänpääsymaksu messuille. Lähtö on Tuomiokirkkotorilta klo 8.00 ja paluu samalle paikalle n. klo 19.00. Muutamia paikkoja vapaana, ilmoittaudu välittömästi kivikerhon retkivastaavalle Jaakko Laaksoselle 0400 941 038, viimeistään 12.3. Retkimaksu maksetaan bussissa.

Herkkupirtti Yli-maariassa
Maalaisleipomo Naumanen on avannut Lounas-kahvila Herkkupirtin ja leipomon konditoria myymälän. LOUNASPÖYTÄ joka arkipäivä! Take Away–salaatteja myös mukaan!

Meiltä myös JUHLAPALVELU,KOKOUS-JA JUHLATILAT (max.40hlö)
Puh. 02 432 1002, 0500 856 544, Mittumaarintie 73 ( Ylimaariassa, uuden K-marketin kupeessa)

www.maalaisleipomo.fi

Avoinna ma-pe 6-17, la 10-16


Harrastajateatteria Pohjois-Turkuun
Maarian ja sen lähialueen historiaa tutuksi draaman keinoin. Hankkeen tavoitteena on paikallisen harrastajateatteritoiminnan käynnistäminen. Teatterin tekemisen perustana ovat alueen historia, tapahtumat ja henkilökuvat sekä niiden yhtymäkohdat kansallisiin historian käännekohtiin.

Hanketuella valmistetaan kesäksi 2012 näytelmä KAKSI MAARIAA- punavalkoinen sukukunta. Kaisa Pakkalan kirjoittaman kronikan Eskolan suvun vaiheista pohjalta Pekka Saaristo ja Kaisa Pakkala ovat aloittaneet tulevan näytelmän kirjoittamisen. Näytelmäteksti valmistuu alkuvuodesta 2012 ja näytelmän harjoitukset alkavat helmikuussa 2012.

Ohjaajana Pekka Saaristo, Tammelininkatu 7 as 23, 20380 Turku. 044 5868121. pekka.saaristo@arkkipekka.fi.

Nettisivujen on tarkoitus olla käytettävissä tammikuun aikana. Maarian myllyojalle rakentuu kesällä 200hengen katsomo.

Nyt on käynnissä historian tietojen kokoaminen. Kysy lisää Myllyojan Ruusuportista Marja-Liisa Haapa-aholta. Puvustuksen ja tapakulttuurin kokoamisen työpaja pidetään mahdollisesti 19.3. Tila vielä avoinna. Maarian Mahdin majalla otetaan vastaan ilmoittautumisia 5.2. klo 16 - 20 harrastelijanäyttelijöiksi. Katso lisää tietoja altaankansa.fi.

Yhteislaulutilaisuus 4.12.2011 klo 18.00
JOULUTIEDOTE

Moision koulun ruokasalissa perinteinen yhteislaulutilaisuus
sunnuntaina 4.12. klo 18.00 alkaen
Ruskon viihdekuoro esiintyy ja laulattaa.

Tilaisuudessa myös arpajaiset. Saamme paikalle myös Aloe Vera -tuote-esittelyn.
Vapaa sisäänpääsy. Tarjolla glögiä, joulutorttuja ja pipareita...

Kakola musikaali 6.3.

Muistutuksena. Olemme varanneet lippuja Kakola musikaaliin 6.3.2012 klo 19.00 näytökseen Turun kaupungin teatterissa. Hinta 35 e.
Ilmoittautumiset Tuire Goman 040 733 0829 arki-iltaisin tai viikonloppuisin. Sitova ilmoittautuminen viimeistään 31.1. mennessä.


Perinteinen vanhanajan joulunavaus Jäkärlässä
11.12. klo 14 - 15.

Tervetuloa eri tapahtumiin

Go to page       >>